Marianne Kyrklund

Marianne on PhysioPilates -kouluttaja, fysioterapeutti, erikoislääkintävoimistelija, terveystieteiden maisteri ja yrittäjä v.1986 lähtien.

Hän on kouluttanut uransa aikana tuhansia fysioterapeutteja ja opiskelijoita pilatekseen ja kehonhallintaan. Marianne on ollut merkittävä vaikuttaja siinä, että Suomessa pilates nähdään ennaltaehkäisevän terveysliikunnan lisäksi myös tärkeänä osana kuntoutusta.  

Marianne on perustanut Suomen Terveysliikuntainstituutti Oy:n ja kehittänyt uusia palvelutuotteita ja ohjaajakoulutuksia fysiopterapeuteille. Näihin kuuluvat muun muassa FysioKimppa, SenioriKimppa, AquaKimppa, FysioBalans, MammaKimppa sekä laaja PhysioPilates-ohjaajakoulutus. Näiden konseptien keskiössä on ajatus aktivoivasta fysioterapiasta, siitä että asiakas oppii vähitellen ottamaan vastuuta oman kehonsa hyvinvoinnista.

Marianne on toiminut asiantuntijana useissa terveysliikuntaa edistävissä työryhmissä, kuten sosiaali- ja terveysministeriön Terveysliikunnan edistäminen työyhteisössä -työryhmässä sekä Terveysliikunnan paikalliset suositukset -työryhmässä.

Toimiessaan Suomen Kuntourheiluliiton kouluttajana Marianne kehitti urheiluseuroihin Kimppajumppa- konseptin, jossa naisten ja miesten yhteisjumpassa yhdistyvät kehonhallinta, liikkuvuus ja voimaa kehittävät liikkeet sekä iloinen musiikki ja rento tunnelma. Marianne on myös Helsingin Friskis & Svettis – urheiluseuran perustajajäsen.

Marianne on saanut tunnustusta työstään terveysliikunnan edistäjänä. Hänelle myönnettiin Vuoden Liikuttaja -tunnustus (Suomen Latu, 2008) terveysliikunnan edistämisestä, FysioKimpan kehittämisestä ja yrittäjyydestä. Lisäksi hänet valittiin Vuoden fysioterapeutiksi (Suomen Fysioterapeutit ry ja Suomen Tempur, 2011) aktiivisesta asiantuntijatyöstä ja alan tunnetuksi tekemisestä.

Marianne on ollut vastuussa monista terveysliikunnan tapahtumista, kuten Kunnon Laiva -risteilystä ja Pilatesconference-tapahtumista Espoon Otaniemessä. Hän on kirjoittanut kirjan Virtaa Naisen arkeen – keho kuntoon täsmäohjein sekä toiminut asiantuntijana Hyvä terveys -lehdessä ja kirjoittanut liikunta- aiheisia artikkeleita Kunto & Terveys -lehteen.

Työnsä lisäksi Marianne nauttii liikunnasta, kulttuurista ja perhe-elämästä. Hän ohjaa ja kouluttaa pilatesta ja on Hyvinvoiva mieli -ohjaaja. Vapaa-ajallaan hän käy laitepilates- ja tanssitunneilla, pelaa tennistä sekä harrastaa kirjallisuutta, elokuvia ja teatteria. Tärkeä osa arkea ovat myös lapsenlapset, joiden kanssa Marianne viettää aikaa viikoittain. Hän toimii myös ala-asteella lukumummina. 

Mariannen motto: 
”Liike on lääkettä vain, jos siitä jää hyvä jälkimaku”