Kaatumistapaturmien ehkäisy

Takaisin päävalikkoon

Kaatumistapaturmien ehkäisy

Kaatuminen on iäkkäiden yleisin tapaturma. Kotona asuvista yli 65-vuotiaista joka kolmas kaatuu vuosittain vähintään kerran. Laitoksissa asuvista ikäihmisistä yli 65-vuotiaista kaatuu yli puolet. Toistuvia kaatumisia sattuu joka toiselle kaatuneelle. Kaatumiset aiheuttavat vammoja, josta seuraa kipua ja kuluja.

Kaatumisen seuraukset

Kaatumisvammat aiheuttavat valtaosan sairaalahoitoa vaativista vammoista ja tapaturmaisista kuolemista ikääntyneillä. Sairaalahoitoa vaatineiden kaatumistapaturmien lukumäärä on viimeisen 30-vuoden aikana lähes kymmenkertaistunut. Sairaalahoitoa vaatinutta kaatumisia yli 80-vuotiaille henkilöille tapahtui suomessa vuonna 2002 naisille yli 9000 kaatumista ja miehille noin 2500 kaatumista. Yleisimmät kaatumisvammat ovat murtumat noin 70 %kaatumisvammoista, pehmytkudosvammoja saa12 % kaatuneista ja noin 1-2 % kaatumista johtaa lonkkamurtumiin. Yli 90 % ikääntyneiden lonkkamurtumista johtuu kaatumisesta. Yhteensä hoidetaan noin 7000 reisiluun yläosan murtumaa vuodessa.

Kaatumisvammojen syntyyn vaikuttavat tekijät jaetaan kaatumisen seurauksiin liittyviin tekijöihin ja murtuman syntymiseen vaikuttaviin tekijöihin. Kaatumisen seurauksiin liittyvät tekijät ovat: liikevoimat, kehon asento, iskulle kohdistuva ruumiinosa ja iskuenergian vaimennus kaatuessa. Murtuman syntymiseen vaikuttavat tekijät ovat: luun lujuus, luun koko, luun sisäinen rakenne ja iskun voimakkuus kaatuessa.

Yli 64-vuotiaiden akuuttia sairaalahoitoavaatineiden kaatumisten kustannukset olivat yli 39 miljoonaa euroa Suomessa vuonna 2000. Näistä lonkkamurtumien osuus oli 82 %, ja naisten hoidon osuus kustannuksista oli 85 %. Reisiluun yläosan murtuman hoidon kustannukset potilasta kohden ovat ensimmäisen vamman jälkeisen vuoden aikana 16500 euroa. Kotona asuvan ikäihmisen joutuessa lonkkamurtuman takia pysyvään laitoshoitoon, ovat ensimmäisen vuoden kustannukset noin 38500 euroa.

Kaatumistapaturmat ovat yleisin kuolemaan johtava tapaturman syy iäkkäillä. Erityisesti toistuvat kaatumiset ovat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen. Kaatumistapaturmiin kuolee Suomessa vuosittain yli 1000 50-vuotiasta tai vanhempaa henkilöä. Kaatumistapaturmat ovat lisääntyneet huomattavasti 1970-luvulta lähtien, erityisesti miesten kohdalla. Kuolemaan johtaneita kaatumisia iäkkäillä oli vuonna 1971 441 kpl ja vuonna 2002 1039 menehtynyttä. Miehillä kuolemaan johtaneiden kaatumisten määrä lisääntynyt 201 % ja naisilla 97 %.

Kaatumisen pelko on yleistä iäkkäillä henkilöillä. Aiemmin kaatuneista iäkkäistä kaatumista pelkää 30-90 %, kun taas aiemmin kaatumattomista, pelkää kaatumista 10-70 %. Naiset pelkäävät miehiä enemmän kaatumista. Pelko muodostuu ongelmaksi silloin, jos se rajoittaa toimintoja.

Kaatumisen vaaratekijät

Jaetaan sisäisiin – ja ulkoisiin vaaratekijöihin. Sisäiset tekijät liittyvät henkilön omiin ominaisuuksiin, kuten sairauksiin ja liikkumiskykyyn. Merkitys korostuu yli 80-vuotiailla ja laitoksissa asuvilla. Ulkoiset tekijät liittyvät fyysiseen ympäristöön ja ovat keskeisiä alle 80-vuotiailla kotona asuvilla. Kaatumiset johtuvat yleensä ulkoisten ja sisäisten vaaratekijöiden vuorovaikutuksen aiheuttamista tapahtumista. Kaatumisriski kasvaa huomattavasti riskitekijöiden määrän kasvaessa. Yleisimmät kaatumisen vaaratekijät iäkkäillä henkilöillä ovat aiemmat kaatumiset, heikentynyt liikkumiskyky, heikentynyt lihasvoima ja tasapaino, sairaudet, lääkitys, heikentynyt näkö, kaatumisen pelko, liikkumisapuvälineen käyttö, liikkumattomuus ja yli 80 -vuoden ikä.

Kaatumisille altistavia sisäisiä vaaratekijöitä ovat ikääntymisen aiheuttavat muutokset tasapainossa ja lihasten toiminnassa sekä monet sairaudet ja lääkitykset, jotka heikentävät toiminta- ja liikkumiskykyä ja kaatumisvaara kasvaa. Aikaisemmat kaatumiset sekä kaatumisen pelko lisäävät kaatumisriskiä. Vaikka korkea ikä lisää kaatumisen vaaraa, ei vanhuus sinänsä lisää kaatumisriskiä vaan taustalla vaikuttavat sairaudet ja yksilölliset ikääntymismuutokset.

Sisäiset vaaratekijät jaetaan yhdeksään eri tekijään jotka ovat: tasapaino, näkö, asento- ja liikeaisti, keskushermosto, lihasvoima, sairaudet ja oireet, ravitsemus ja nestetasapaino, lääkkeet ja alkoholi.

Tasapaino

Pystyasennon hallinta on edellytys liikkumiskyvylle ja se liittyy oleellisesti päivittäisistä toiminnoista suoriutumiseen. Tasapainohäiriöiden on havaittu lisäävän iäkkäiden kaatumisriskiä noin kolminkertaiseksi verrattuna henkilöihin, joilla ei tasapainohäiriötä ole. Pystyasennon ylläpitäminen on asennon säätelyjärjestelmän kannalta monimutkainen ja vaativa tehtävä, joka vaatii järjestelmän eri osien välistä saumatonta yhteistyötä. Tasapainon säätelyyn osallistuva elinjärjestelmä voidaan jakaa kolmeen osaan: sensoriikkaan eli aistitoimintoihin, keskushermostoon ja tuki- ja liikuntaelimistöön.

Kehon asennon aistimiseksi keskushermosto valikoi, vertailee ja yhdistää eri aistikanavista tulevaa tietoa. Aistitun asennon perusteella keskushermosto valikoi kuhunkin tehtävään ja tilanteeseen tarvittavat korjausliikkeet ja suojareaktiot, jotka tuotetaan tuki- ja liikuntaelimistön avulla. Säätelyjärjestelmän kaikissa osissa on todettu vanhenemiseen liittyviä muutoksia, jotka heikentävät pystyasennon hallintaa.

Näkö

Turvallisen liikkumisen ja pystyasennon säilyttämisen kannalta ympäristön hahmottaminen ja mahdollisten esteiden havaitseminen on tärkeää. Näkökyvyn heikkeneminen iän myötä vaikeuttaa tasapainon säätelyä ja lisää kaatumisriskiä. Tasapainon ylläpitämistä vaikeuttavia näkökyvyn ikämuutoksia ovat muun muassa:

  • näön tarkkuuden aleneminen
  • silmän valonherkkyyden huononeminen
  • kontrastien erotuskyvyn heikkeneminen
  • silmän mukautumiskyvyn hidastuminen
  • syvyyserojen havaitsemisen heikentyminen
  • näkökentän puutokset.

Lisäksi ikäihmisten näköä saattavat heikentää erilaiset silmäsairaudet, kuten:

  • harmaakaihi
  • viherkaihi
  • silmänpohjan rappeuma

Näön ongelmat ovat yleisiä iäkkäiden henkilöiden keskuudessa. Näön merkitys tasapainonsäätelyssä kuitenkin kasvaa iän lisääntyessä. Näköaistin avulla kompensoidaan muiden asennonhallintaan osallistuvien aistien heikkenemistä.

Asento- ja liikeaisti

Asento- ja kosketustunto ovat tärkeitä tasapainon hallinnan osatekijöitä. Aistinsoluja sijaitsee: nivelissä, jänteissä, nivelsiteissä, lihaksissa ja iholla. Näiden reseptoreiden tarkoituksena on aistia muun muassa lihasten jännitystä, venytystä ja supistumista, ihon painetta, lämpötilaa ja kipua sekä nivelten asentoja. Tämä tieto on oleellista kuhunkin tilanteeseen sopivien liikkeiden ja liikemallien tuottamiselle. Ikääntymisen myötä reseptorien toiminnan on todettu heikentyvän, jolloin esimerkiksi jalkapohjan ja niskan alueen asentotuntoreseptorien tuottama tieto asennon muutoksista tai alustan vaihtelusta muuttuu epätarkaksi vaikeuttaen tasapainon säilyttämistä.

Vestibulaarijärjestelmän eli sisäkorvan tasapainoelimen tuottama informaatio liittyy erityisesti pään asennon ja sen muutosten aistimiseen suhteessa painovoimaan. Vestibulaarijärjestelmän tuottaman tiedon avulla henkilö pystyy erottamaan oman liikkeensä ja ulkoisten kohteiden liikkumisen. Sisäkorvan tasapainoelimen toiminta jaetaan kahteen eri järjestelmään:

  • kiihtyvyyksiä ja hidastuvuuksia aistivaan kaarikäytävien muodostamaan järjestelmään
  • tasapainokiviin, joiden avulla saadaan tietoa pään asennosta suhteessa painovoimaan.

Näiden molempien rakenteiden toiminnan on todettu heikentyvän iän myötä.

Keskushermosto

Keskushermoston tehtävänä on verrata, valikoida ja yhdistää eri aistikanavista tulevaa informaatiota kehon asennon aistimiseksi ja tarvittavien motoristen vasteiden eli liikkeiden valitsemiseksi. Ikääntyessä keskushermoston toiminta hidastuu, mikä vaikeuttaa aistitiedon ja lihasten aktivoinnin yhdistävää toimintaa. Esimerkiksi liikesäätelyn ajoituksessa, nopeudessa ja liikesuorituksen valinnassa tapahtuu heikkenemistä. Tutkimusten mukaan reaktioaika hidastuu noin 25 % ikävuosien 20 ja 60 välillä. Reaktioajan hidastuminen on kaatumisvaaraa lisäävä tekijä. Lisäksi ikääntymisen myötä muissa asennonhallinnan säätelyjärjestelmän osissa tapahtuvat muutokset heikentävät keskushermostoon saapuvaa tietoa asennon muutoksista, mikä asettaa yhä enemmän vaatimuksia keskushermoston kyvylle prosessoida sinne tulevaa informaatiota.

Lihasvoima

Riittävä lihasvoima on turvallisen liikkumiskyvyn ja pystyasennon hallinnan perusedellytys. Lihasten voimantuotto-ominaisuudet ovat parhaimmillaan 20 – 30 ikävuoden tienoilla. Lihasvoima pysyy suhteellisen muuttumattomana 50-ikävuoteen saakka, mikäli elintavoissa ja fyysisessä aktiivisuudessa ei tapahdu suuria muutoksia. Lihasvoiman on todettu heikentyvän vähitellen, heikentymisen nopeutuessa erityisesti 60-ikävuodesta eteenpäin. Maksimivoima heikentyy 50-ikävuodesta alkaen noin 1 % vuosivauhtia ja 65-ikävuoden jälkeen noin 1.5 – 2 % vuodessa.

Muutoksia tapahtuu myös lihasten nopeassa voimantuottotehossa (voima x liikenopeus), jonka on havaittu heikentyvän 65-ikävuoden jälkeen jopa 10 – 30 % maksimivoimaa enemmän. Pystyasennon hallinnan kannalta tärkeimmät lihasryhmät ovat vartalon ja alaraajojen ojentajat ja koukistajat sekä lonkan loitontajat.

Iäkkäillä henkilöillä lihasten suorituskyvyn heikkeneminen johtuu lihasmassan vähenemisestä ja liikehermojen toiminnan heikkenemisestä. Lihasheikkouteen voivat vaikuttaa muun muassa:

  • fyysisen aktiivisuuden vähentyminen
  • heikko ravitsemustila
  • hormonaaliset muutokset
  • sairaudet ja niiden edellyttämä lääkitys.

Lihasvoiman heikkeneminen erityisesti alaraajoissa vaikeuttaa tasapainon hallintaa ja voimantuottonopeuden hidastuminen aiheuttaa ongelmia liikkumiskyvyssä. Useista päivittäisistä toiminnoista selviäminen vaatii riittävän lihasvoiman tuottamista suhteellisen nopeasti.Tällaisia ovat:

  • portaiden nousu
  • istumasta seisomaan nousu
  • asennon ylläpito horjahduksen tai kompastumisen jälkeen

 

Sairaudet ja oireet

Pitkäaikaissairaudet heikentävät iäkkään henkilön terveydentilaa ja liikkumiskykyä, mikä lisää kaatumisvaaraa. Sairauksista ja kroonisista tiloista kaatumisriskiä lisäävät erityisesti:

  • halvaukset
  • Parkinsonin tauti
  • virtsainkontinenssi
  • mielenterveyden häiriöt
  • diabetes
  • nivelrikko

Aivohalvaus potilailla vaurion laajuus ja paikka vaikuttavat tasapainon hallinnan muutoksiin. Hermostoon kohdistuneen vaurion seurauksena voi aistitoimintoihin ja / tai liikkeiden tuottamiseen osallistuvien järjestelmien toiminta heikentyä ja niiden välinen koordinaatio muuttua. Tasapainon hallintaa vaikeuttaa erityisesti epätasaisesta painon jakautumisesta johtuva epäsymmetrinen seisoma-asento. Lisäksi sopivien ja oikein ajoitettujen liikkeiden ja liikemallien valinta tasapainon säilyttämiseksi on usein vaikeutunut.

Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla on runsaasti tasapainovaikeuksia. Heillä asennon hallintaan liittyvien vasteiden tuottaminen on usein häiriintynyt. Sairaudelle tyypillinen kankeus ja liikkuvuuden vähentyminen lantion alueella ja selkärangassa rajoittavat normaalia asennon hallintaa. Lisäksi Parkinson-potilaiden kävelyssä tapahtuvat muutokset, kuten liikkeen aloittamiseen ja askelten lyhenemiseen liittyvät ongelmat, vaikeuttavat pystyasennon hallintaa erityisesti yllättävissä tasapainon korjausta vaativissa tilanteissa.

Perifeerisellä neuropatialla tarkoitetaan ääreishermoston muutoksia, jotka heikentävät kehon kosketus- ja asentotuntoa. Nämä muutokset heikentävät tasapainoa lisäten kaatumisvaaraa.

Diabetes on tyypillinen esimerkki sairaudesta, jonka myöhemmässä vaiheessa potilaat kärsivät ääreishermoston muutoksista.

Myös artroosista eli nivelrikosta kärsivillä iäkkäillä henkilöillä on tavallista enemmän tasapainohäiriöitä.

Lisäksi kipu saattaa rajoittaa liikkumista, mikä johtaa lihasvoiman vähenemiseen ja tasapainon heikentymiseen.

Ortostaattisella hypotonialla tarkoitetaan asennon muutokseen, yleisimmin makuulta pystyyn nousemiseen liittyvää äkillistä verenpaineen laskua, jonka oireita voivat olla esimerkiksi huimaus, sydämentykytys ja näköhäiriöt. Ortostaattinen hypotonia saattaa johtua esimerkiksi joidenkin lääkkeiden, kuten verenpainetta alentavien lääkkeiden haittavaikutuksista.

Erilaiset kognitiiviset ja mielenterveyden häiriöt, kuten dementia ja depressio, saattavat aiheuttaa ongelmia ympäristön havainnoinnissa ja vaikeuttaa tasapainon säätelyä.

Virtsan karkailu aiheuttaa usein kiirehtimistä WC:hen lisäten myös kaatumisvaaraa.

Huimaus on yleinen iäkkäiden ihmisten valittama oire, jolla tarkoitetaan epämiellyttävää tuntemusta siitä, että henkilö itse tai hänen ympäristönsä on liikkeessä. Huimauksen tunne syntyy aistien välittämästä ristiriitaisesta tiedosta tai viestin väärästä tulkinnasta aivoissa. Huimauksen syy selviää yleensä tarkan haastattelun ja erityisesti huimauksen keston perusteella. Usein kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka kestää 30-60 sekuntia kerrallaan. Huimaus johtuu sakan kulkeutumisesta toisen korvan tasapainoelimen taaempaan kaarikäytävään. Sakka aiheuttaa tietyissä asennonvaihdoksissa voimakkaan huimausoireen. Hetkestä ja päivästä toiseen aaltoillen vaihteleva huimaus tai muutaman sekunnin kestävät huimauskohtaukset saattavat taas johtua esimerkiksi verisuoniperäisistä syistä. Useimmiten iäkkään henkilön huimauksen aiheuttaa kuitenkin jokin lääke, ja se on hyvin usein myös kaatumisen syynä.

Pitkäaikaissairauksien lisäksi myös muut terveydentilan muutokset lisäävät ikäihmisten kaatumisen vaaraa kuten:

  • tulehdustaudit
  • rytmihäiriöt
  • unihäiriöt
  • anemia
  • äkillinen sekavuustila (delirium)
  • aivoverenkierronhäiriöt

Ravitsemus ja nestetasapaino

Monipuolinen ravinto ja riittävä nesteen saanti ovat perusedellytyksiä terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja näin myös kaatumisten ehkäisyssä. Ihmisen nauttiman ruoan pitäisi vastata hänen senhetkistä energian ja ravintoaineiden tarvettaan.

Iäkkäillä henkilöillä ravitsemustilan tasapainoon vaikuttavat ravinnon määrän ja laadun lisäksi:

  • erilaiset sairaudet
  • lääkitykset
  • erityisruokavaliot
  • suun terveys
  • heikentynyt ruokahalu
  • sosiaalinen eristyneisyys
  • erilaiset ikääntymisen aiheuttamat muutokset elimistössä

Iän myötä myös janontunteen aistiminen heikentyy ja juominen unohtuu helposti. Huimaus, sekavuus, väsymys ja heikentynyt suorituskyky voivat olla oireita kehon kuivumisesta tai ravinnon puutteesta. Osalla iäkkäistä henkilöistä syömistä saattaa rajoittaa vaikeudet ruokaostosten teossa ja ruoanvalmistuksessa. Jotkut huonokuntoiset iäkkäät henkilöt saattavat tarvita apua myös aterioinnissa. Tärkeää on seurata, että seniorilla paino ei laske tahattomasti.

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiailla terveillä iäkkäillä aliravitsemuksen esiintyvyys on länsimaissa 5 – 10 %. Vastaava luku sairaalaan joutuneilla ikäihmisillä on 30 – 60 % ja laitoksissa asuvilla jopa 28 – 85 %. Aliravitsemuksen vaara tulisi tunnistaa ajoissa, sillä aliravitsemuksen ehkäiseminen on helpompaa kuin sen hoito. Sairailla iäkkäillä tulee kiinnittää erityistä huomiota riittävään energiansaantiin nostamalla ruoan energia- ja ravintoainetiheyttä. Uusimman epidemiologisen tutkimuksen mukaan iäkkäille ihmisille suositeltava painoindeksialue (BMI) on 24 – 29. Jos painoindeksi on alle 24, kuolleisuus ja sairastuvuus lisääntyvät.

Lääkkeet

Lääkkeiden käyttämättömyys on harvinaista iäkkäillä henkilöillä. Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa yli-75-vuotiaista henkilöistä vain 2 % ei käyttänyt lääkkeitä. Myös monilääkityksen todettiin lisääntyneen. Kun vuonna 1998 vähintään kuusi lääkettä oli käytössä yli puolella 75 vuotta täyttäneellä, heidän osuutensa oli jo kaksi kolmasosaa vuonna 2003. Vähintään kymmenen lääkkeen yhtäaikaisen käytön lisääntyminen oli yleisintä yli 85-vuotiailla naisilla. Alttius lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutuksille on sitä suurempi, mitä enemmän lääkkeitä on käytössä.

Ikääntymisen myötä elimistössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat lääkkeiden kulkuun elimistössä. Nämä muutokset lisäävät riskiä lääkkeiden haittavaikutuksille. Kaatumisvaaraa lisääviä haittavaikutuksia ovat muun muassa lääkkeiden väsyttävä vaikutus, suojarefleksien hidastuminen, näön sumentuminen, tasapainon ja liikkeiden hallinnan heikkeneminen sekä matala verenpaine ja ortostaattinen hypotonia (asennon muutokseen, yleisimmin makuulta pystyyn nousemiseen liittyvää äkillistä verenpaineen laskua). Useiden lääkkeiden samanaikainen käyttö sekä tiettyjen lääketyyppien, kuten keskushermoston sekä sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan vaikuttavien lääkkeiden käyttö lisäävät kaatumisriskiä.

Ongelmallisia lääkkeitä ovat erityisesti:

  • bentsodiatsepiinijohdannaiset
  • psykoosi- ja masennuslääkkeet
  • verenpainetta alentavat lääkkeet
  • epilepsialääkkeet
  • opioidikipulääkkeet.

Laitoshoidossa olevat iäkkäät henkilöt käyttävät huomattavasti enemmän lääkkeitä kuin kotona asuvat. Laitoksissa asuvista iäkkäistä henkilöistä jopa 98 % käyttää keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, vaikka keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lonkkamurtumariskiä lisäävä vaikutus tunnetaan hyvin. Eräässä suomalaisessa tutkimuksessa todettiin noin puolen lonkkamurtumapotilaista käyttävän bentsodiatsepiineja tai niiden johdannaisia. Lääkkeiden käytön on osoitettu olevan osasyynä joka kolmanteen kaatumiseen.

Alkoholi

Alkoholi heikentää tarkkaavaisuutta, reaktiokykyä ja tasapainon hallintaa. Alkoholin päihdyttävä vaikutus voi lisätä riskiä kaatumisille ja muille tapaturmille. Pitkäaikainen runsas alkoholin käyttö heikentää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Alkoholilla voi olla myös monenlaisia vaikutuksia verenpaineeseen ja verenpainelääkkeiden tehoon. Tilapäiskäytössä alkoholi usein vahvistaa verenpainelääkkeiden vaikutusta. Tämä voi johtaa verenpaineen laskuun, joka ilmenee pahoinvointina tai huimauksena, erityisesti noustessa makuulta ylös. Alkoholi laajentaa verisuonia ja voi lisätä sepelvaltimotaudin sekä sydämen vajaatoiminnassa käytettävien nitraattien eli nitrojen tehoa. Tämä voi ilmetä verenpaineen voimakkaana alentumisena ja pyörryttävänä olona. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa kolmiolääkkeiden kanssa.

Ulkoiset vaaratekijät

Kävelypinnat

  • Hiekoittamattomat jäiset tiet
  • Märkä ja / tai liukas lattia
  • Tavarat kulkuväylillä
  • Epätasainen alusta
  • Kynnykset
  • Mattojen reunat
  • Johdot ja kaapelit

Jalkineet

  • Liukkaat ja / tai paksut kengänpohjat
  • Sopimattomat / liian suuret jalkineet
  • Korkeakorkoiset kengät
  • Aukinaiset kantaosat

Portaat

  • Kapeat ja ympäristöstä erottumattomat askelmat
  • Askelmien liukkaus
  • Tukikaiteiden puuttuminen

Apuvälineet

  • Väärin mitoitettu apuväline
  • Kävelykepin kulunut kumitulppa tai jääpiikki
  • Pyörätuolin / rollaattorin viallinen lukitusmekanismi
  • Kaksiteholasit

Valaistus

  • Heikko valaistus
  • Yövalojen puute
  • Äkkinäinen valaistuksen voimakkuuden muutos

Huonekalut

  • Matalat ja / tai huterat tuolit
  • Käsi- ja selkänojattomat tuolit
  • Sängyn väärä korkeus
  • Pyörälliset sängyt
  • Huterat pöydät
  • Liukkaat pöydänreunat
  • Korkeat kaapit / hyllyt

Kylpyhuone ja WC

  • Tilanpuute
  • Liukas lattia
  • Tukikahvojen puuttuminen
  • WC -istuimen väärä korkeus

Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisy

Iäkkäiden henkilöiden kaatumisia ja kaatumisvammoja voidaan ehkäistä. Sisäisiin ja ulkoisiin vaaratekijöihin kohdistuva yksilöllisesti rakennettu ehkäisyohjelma on tehokkain tapa ehkäistä kaatumisia. Ehkäisyohjelman toteutus tulee perustua moniammatilliseen yhteistyöhön. Yhdistämällä useisiin vaaratekijöihin kohdistuvia ehkäisytoimia voidaan ikääntyneiden ihmisten kaatumisia vähentää 20 – 45 %.

Kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Fyysisellä harjoittelulla voidaan vaikuttaa kaatumisten sisäisiin vaaratekijöihin kuten heikentyneeseen lihasvoimaan ja liikkumiskykyyn. Tutkimusten mukaan lihasvoimaa ja tasapainoa kehittävällä harjoittelulla voidaan vähentää iäkkäiden henkilöiden kaatumisia 15 – 50 %. Ohjatun harjoittelun lisäksi iäkkäille henkilöille tulee tarjota tietoa arkiliikunnan merkityksestä toiminta- ja liikkumiskyvyn ylläpidossa sekä antaa ohjeita päivittäisen liikkumisen lisäämiseen.

Voimaharjoittelu

Riittävä lihasvoima on edellytys turvalliselle liikkumiselle ja päivittäisistä toiminnoista selviytymiselle. Voimaharjoittelulla voidaan sekä ylläpitää että lisätä lihasvoimaa tehokkaasti ja turvallisesti iäkkäillä henkilöillä. Liikkumiskyvyn ja kaatumisten ehkäisyn kannalta tulisi voimaharjoittelun kohdistua erityisesti alaraajojen ja vartalon suuriin lihasryhmiin. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää nilkan ojennus- ja koukistusvoimaan sekä liikkuvuuteen, sillä nilkan toiminta on keskeisessä asemassa pystyasennon hallinnassa.

Tärkeimmät harjoitettavat lihasryhmät kaatumisen ehkäisyn kannalta ovat:

  • Lonkanojentajat (pakaralihakset) ja loitontajat (pakaralihas)
  • Polven koukistajat (takareidet) ja ojentajat (etureidet)
  • Nilkan koukistajat (säären etuosa) ja ojentajat (pohkeet)
  • Vartalon ojentajat (selkälihakset ja pakarat) ja koukistajat (vatsalihakset ja lonkan koukistajat)

 

Voimaharjoittelun aloitus

Lihasvoimaharjoittelu tulisi aloittaa asiantuntevassa opastuksessa harjoittelun turvallisuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi. Harjoittelu tulee aloittaa kunkin terveydentila ja kunto yksilöllisesti huomioiden. Monilla ikäihmisillä ei ole ollut kokemuksia fyysisesti rasittavasta liikunnasta vuosiin. Sen takia harjoittelu aloitetaan esiharjoittelujaksolla, joka totuttaa ja valmistaa henkilön elimistöä harjoittelulle. Esiharjoittelujakson aikana opetellaan myös laitteiden käyttöä ja liikkeiden oikeaa suoritustekniikkaa. Liikkeet opetellaan ilman vastuksia tai hyvin kevyillä vastuksilla.

Voimaharjoitteluun totuttelu

Muutamien harjoituskertojen (2 – 4) jälkeen siirrytään totuttelujaksoon, jossa aloitetaan varsinainen harjoittelu. Totutteluvaiheessa kuormat pidetään kuitenkin vielä kevyinä (30 – 40 % yhden toiston maksimista). Tavoitteena on edelleen oikeiden ja turvallisten liikesuoritusten oppiminen sekä kudosten tottuminen lisääntyneeseen harjoitteluun. Esiharjoittelu- ja totuttelujaksoissa kullekin lihasryhmälle voidaan tehdä 1 – 3 sarjaa, joissa kussakin tehdään 10 – 15 toistoa. Sarjojen välissä levätään 1 – 2 minuuttia. Esiharjoitus- ja totuttelujakso voivat kestää yhteensä esimerkiksi 2 – 4 viikkoa, jos harjoittelu tapahtuu 2-3 kertaa viikossa.

Lihasmassaa lisäävä ja nopeusvoimaa kehittävä harjoittelu

Iäkkäiden henkilöiden lihasvoimaa ja lihasmassaa kehittää parhaiten 2 – 3 kertaa viikossa toteutettu kuntosaliharjoittelu, jossa kullekin lihasryhmälle tehdään kolmesta kuuteen 6 – 12 toiston sarjaa 60 – 80 %:n vastuksella maksimivoimasta. Sarjojen välillä levätään 1 – 2 minuutin verran. Lihasmassaa lisäävän voimaharjoittelun lisäksi tulee muistaa myös lihasten nopeusvoimaominaisuuksien harjoittaminen. Nopeusvoimaa lisäävä harjoittelu toteutetaan 30 – 60 %:n vastuksella maksimivoimasta. Toistoja tehdään 5 – 10 / sarja suurella liikenopeudella. Harjoittelun nousujohteisuus varmistetaan siten, että harjoittelun kuormitusta lisätään vähitellen lihasvoiman lisääntyessä. Näin saadaan mahdollisimman suuri hyöty harjoittelusta. Saavutettujen harjoitusvaikutusten säilyttämiseksi tulee harjoittelun jatkuvuudesta huolehtia.

Lihasvoimaharjoittelu

Lihasvoimaharjoittelussa voidaan käyttää:

  • kuntosalilaitteita
  • vapaita painoja
  • vastuskuminauhoja
  • tarrapainoja
  • henkilön oman kehon paino

Vastuksen suuruus riippuu aina harjoittelijan yksilöllisestä lähtötasosta ja harjoittelun tavoitteesta. Ikäihmisillä kuorman määrittäminen voidaan tehdä kahdeksan toiston maksimina (8 RM= repetition maximum). Tällöin arvioidaan se kuorma, jolla henkilö pystyy tekemään liikkeen turvallisesti ja oikealla suoritustekniikalla 8 kertaa. Se on noin 70 % henkilön maksimivoimasta. Arviointi uusitaan 2 – 4 viikon välein harjoittelun tehokkuuden varmistamiseksi.

Tasapainoharjoittelu

Tasapainon hallinta perustuu suurelta osin harjoittelemalla opittuihin motorisiin taitoihin. Tasapainokyvyn säilyminen ja parantaminen edellyttää näiden taitojen jatkuvaa harjoittamista myös iäkkäillä. Asennon hallintaa voidaan tehokkaimmin parantaa harjoitteilla, jotka haastavat monipuolisesti tasapainon ylläpitoon osallistuvia elinjärjestelmiä harjoittelijan yksilölliset rajoitteet ja taitotaso huomioon ottaen. Harjoittelu aloitetaan helpoista tehtävistä, jotka voivat sisältää esimerkiksi vakaan seisoma-asennon säilyttämistä vaihtelevissa alkuasennoissa, kurkotteluja, nojaamisia ja painonsiirtoja. Pyrkimyksenä on vahvistaa kehon tuntemusta ja esimerkiksi symmetrisen seisoma-asennon hahmottaminen luo pohjan vakaan tasapainon hallintaan liikkuessa.

Tällaisia harjoitteita voidaan vähitellen vaikeuttaa esimerkiksi:

  • vähentämällä tuen määrää
  • pienentämällä tukipintaa
  • vaihtelemalla alustan laatua (kapea, epästabiili, kalteva, epätasainen)
  • lisäämällä suoritusnopeutta
  • muuttamalla ympäristöolosuhteita (valaistus, muu näköympäristö)
  • rajoittamalla jonkin aistikanavan käyttöä (kuten silmät kiinni tai pehmeä alusta)
  • lisäämällä huomionjakamista vaativia tehtäviä (esimerkiksi kognitiivisen tai toisen motorisen tehtävän yhdistäminen kuten sanojen luettelu, laskutehtävät, pallon heitto/kiinni- otto tai vesilasin kantaminen suorituksen aikana).

Tasapainoharjoittelu sisältää myös liikkumisen ja kävelyn harjoitteita kuten erilaisia:

  • askelsarjoja
  • pysähtymisiä
  • käännöksiä
  • liikkumista eri suunnissa
  • erilaisten esteiden havainnoimista ja ylittämistä liikkuessa.

Koordinaatiota ja reaktionopeutta vaativien tehtävien kautta vahvistetaan ja pyritään kehittämään tasapainon hallintataitoja siten, että iäkäs henkilö pystyy soveltamaan niitä erilaisissa päivittäisissä toiminnoissa ja vaihtelevissa ympäristöolosuhteissa. Tasapainon harjoittaminen erityisesti heikkokuntoisilla iäkkäillä tulee liittää osaksi toiminnallisia tehtäviä, jolloin harjoitteet kytketään päivittäisissä askareissa tarvittavien suoritusten harjoittamiseen. Varsinaisen tasapainoharjoittelun lisäksi hyviä tasapainotaitoja harjoittavia liikuntalajeja ovat esimerkiksi:

  • maastossa liikkuminen
  • tanssiminen
  • qigong
  • jumppa
  • pyöräily
  • pallopelit
  • hiihto

Senioreiden tasapainoharjoittelu on hyvä liittää osaksi päivittäistä elämää. Erityisen tärkeää on kannustaa iäkkäitä ihmisiä jalkeilla oloon, koska pystyasennon hallinta heikkenee, mikäli iäkäs henkilö viettää suuren osan ajastaan makuulla tai istuen.

Haastavammat tasapainoharjoitteet tulee kuitenkin toteuttaa asiantuntevassa ohjauksessa. Kuten lihasvoimaharjoittelussa, myös tasapainoharjoittelussa on tärkeää huolehtia harjoittelun nousujohteisuudesta ja jatkuvuudesta.

Katso videoita tasapainoharjoitteista täältä.

Suojaimet ja ympäristö

Murtumia ja muita kaatumisvammoja voidaan ehkäistä vaimentamalla kaatumista seuraavan iskunvoimakkuutta esimerkiksi käyttämällä suojaimia ja muokkaamalla ympäristöä.

Yli 90 prosenttia iäkkäiden henkilöiden lonkkamurtumista johtuu kaatumisista. Tyypillisesti lonkka murtuu kaatumisissa, joissa henkilö kaatuu sivusuuntaan suoraan lonkkansa päälle. Tutkimusten mukaan lonkkasuojaimilla voidaan oikein käytettynä vähentää tehokkaasti luuhun kohdistuvaa iskun voimakkuutta kaaduttaessa. Tukevalla kilvellä varustetut lonkkasuojaimet ovat hyvä apu murtumien ehkäisyssä. Suurin ongelma lonkkasuojaimissa on niiden alhainen käyttömyöntyvyys, sillä suojaimet koetaan usein epämukaviksi. Suojainten säännölliseen käytön motivoimiseksi tarvitaankin omaisten, hoitajien ja ikäihmisten välistä yhteistyötä. Lonkkasuojainten käyttöä suositellaan iäkkäille henkilöille, joilla on useita kaatumisvaaraa lisääviä riskitekijöitä tai heille on sattunut aikaisempia murtumaan johtaneita kaatumistapaturmia. Ympäristön muokkaaminen on osa kaatumisvammojen ehkäisyä. Kaatumisille altistavien ympäristön vaaratekijöiden arvioinnin ja muokkaamisen lisäksi voidaan esimerkiksi pehmennetyillä lattiapinnoilla ja huonekalujen pintojen pehmustamisella pienentää kaatumisesta seuraavaa iskuvoimaa.

Luukato

Murtumien ehkäisyssä myös luukadon ehkäisy ja hoito ovat avainasemassa. Kasvun aikana luumassa lisääntyy, aikuisiällä lisääntyminen tasaantuu ja luuta menetetään vanhetessa. Ikävaiheesta riippumatta luukudos uusiutuu koko ajan, joten luukatoa voidaan ehkäistä kaikkina ikäkausina. Luukadon ehkäisyn kannalta keskeisiä ovat etenkin kasvuikä, vaihdevuosien jälkeinen aika ja vanhuus. Vaikka perinnölliset tekijät ohjaavat luun massan ja rakenteen kehittymistä, vaikuttavat siihen monet muutkin tekijät, kuten esimerkiksi:

  • vähäinen fyysinen aktiivisuus,
  • kalsiumin ja D-vitamiinin puutos,
  • tupakointi
  • sairaudet
  • iäkkäillä henkilöillä vuodelepo voi aiheuttaa luun menetyksen kiihtymistä
  • naisilla myös menopaussi kiihdyttää luun häviämistä
  • elämän loppupäässä luun menetys lisääntyy uudelleen molemmilla sukupuolilla.

Luun haurastumisen ja patologisen luukadon eli osteoporoosin aiheuttamat murtumat yleistyvät vanhetessa. Esimerkiksi lonkkamurtumat lisääntyvät jyrkästi naisilla 70-vuotispäivän jälkeen ja miehillä viitisen vuotta myöhemmin. Arvioiden mukaan kaksi viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yksi seitsemästä miehestä saa jäljellä olevan elämänsä aikana ranne-, nikama- tai lonkkamurtuman. Ikäihmisillä luukadon ehkäisyn peruselementtejä ovat säännöllinen liikunta sekä riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota terveisiin elintapoihin ja sairauksien hoitoon sekä luukatoa aiheuttavien lääkkeiden käytön välttämiseen. Iäkkäiden henkilöiden kannalta turvallisemmilla liikuntamuodoilla, kuten kävelyllä ja voimaharjoittelulla on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia iäkkäiden henkilöiden luun tiheyteen. Näillä harjoitusmuodoilla saavutetut muutokset luun tiheydessä ovat keskimäärin 1 – 2 % vuodessa. Murtumariskin pienentämisen kannalta onkin olennaista liikunnan positiiviset vaikutukset myös muihin kaatumisen riskitekijöihin kuten tasapainoon ja lihasvoimaan.

Tehokkaimpia kaatumisvaaran ehkäisytoimia ovat:

  • tasapainokyvyn ja lihaskunnon harjoittaminen
  • liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitäminen
  • hyvän terveydentilan ylläpitäminen, sairauksien hyvästä hoitotasapainosta huolehtiminen sekä hyvän ravitsemustilan varmistaminen
  • lääkkeiden tarpeen ja käytön säännöllinen arviointi
  • mahdollisimman hyvästä näkökyvystä huolehtiminen
  • lonkkasuojainten käyttö
  • liukuesteiden käyttö kengissä talvikeleillä
  • ympäristöön liittyvien vaaranpaikkojen poistaminen

Kaatumisvaaran arviointi

Kaatumisvaaran arvioinnin tarkoituksena on tunnistaa mahdollisemman varhain seniorien alttius kaatumiselle ja löytää ne tekijät jotka lisäävät alttiutta kaatua.

Testit

Lyhyt fyysisen suorituskyvyn testistö (SPPB) mittaa iäkkään henkilön liikkumiskykyä, joka on perusedellytys päivittäisistä toiminnoista selviytymiselle. Testistö mittaa henkilön suoriutumista liikkumiskyvyn kannalta tärkeimmillä kunnon osa-alueilla, joita ovat tasapainon hallinta, alaraajojen lihasvoima ja kävely.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/90ad548c-664b-4401-a67e-1fb6d357222b

Video testin tekemiseen:

https://www.youtube.com/watch?v=joZM3dlqK7Y#t=46

Lyhyt kaatumisvaaran arviointi (FROP-Com) kotona asuvalle seniorille joka on kaatunut ja kertoo kaatumispelosta tai tasapainovaikeuksista.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/a70cf4eb-2937-4f6d-bc6a-7ac404fdaf47

Ympäristön tarkastuslista:

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/7bf11cb3-053b-482c-a35c-de141ec1d80a

Kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet:

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/067d82fd-8bf6-4688-a545-4dfd3112bfad

Laaja kaatumisvaaran arviointi tehdään ikääntyneelle, joka on kaatunut useasti viimeisen vuoden aikana.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/2e7bdc33-0f27-479f-aa1c-f6a57c28f102

Kaatumisten ehkäisyn toimintasuunnitelma, joka tehdään laajan kaatumisvaaran arvioinnin jälkeen.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/de0b1536-92aa-4001-b13e-9f155f9a1f07

Lisää testejä löytyy terveyden – ja hyvinvointilaitoksen sivuilta:

http://www.thl.fi/fi_FI/web/pistetapaturmille-fi/iakkaat/ikina/arviointilomakkeet

LÄHTEET:

Mänty M., Sihvonen S., Hulkko T., Lounamaa A., 2007. Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat, Opas kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn. KTL.

UUSI IKINÄ-opas 2012:

http://www.thl.fi/fi_FI/web/pistetapaturmille-fi/iakkaat/toimintamalli/opas

Voimmeko auttaa?