Tuula Tulla (ent. Schoultz)

Kouluttaja Tuula Schoultz Olen Tuula Tulla, fysioterapeutti ja liikkeen ammattilainen, pilateskouluttaja, spiraalistabilaatioterapeutti/teacher, heartful joogaopettaja sekä reiki-master. Minulla on fysioterapeuttina sekä monipuolisesti erilaisen liikkeen parissa työskentelystä vuosikymmenten kokemus. Suhtaudun työhöni intohimoisesti, kiitollisuudella sekä uteliaisuudella. Uudesta innostuminen ja uteliaisuus vievät minua edelleen uusiin koulutuksiin sekä Suomessa että ulkomailla.

Kehonhuolto on ollut osa elämääni nuoruuteni voimisteluajoista alkaen. Kuntoutuksesta minulla on omakohtainen kokemus kahden välilevyrepeämän ja pienen ranneoperaation jälkeen. Lisäksi olen kuntouttanut erkauman sekä toipunut kolmannen synnytyksen jälkeisestä leikkauksesta. Oma kehoni onkin ollut hyvä harjoittelun kohde. Olen vuosien varrella harjoittanut fyysistä kehoani ja mieltäni samaan aikaan tai jompaankumpaan erityisesti keskittyen. Pysyvän muutoksen kehonkäyttööni sain aikoinaan pilateksen avulla. Pilates on nykyäänkin tärkein itsehoitomenetelmäni.

Liikkeen opettajana ja kouluttajana

Kehonhallinnan harjoittelu on tietoista liikkeen harjoittelua. Tiedostaessasi omaa kehon käyttöäsi, on sinun mahdollista oppia lisää omasta kehostasi. Opettaminen on suorastaan intohimoni. Koen vahvuudekseni liikkeen analysoinnin ja sen hallinnan opettamisen. Toisaalta oppilaat ja asiakkaat ovat minun parhaita opettajiani esittäessään kysymyksiä, jotka saavat minut pohtimaan asioita jälleen uudesta näkökulmasta.
Viime vuosikymmenen aikana olen toiminut fysioterapiatyön ohella pilateskouluttajana sekä spiraalistabilaatio menetelmän terapeuttina, ollen mukana myös kansainvälisissä koulutuksissa.

Suorittamiani koulutuksia ja käyttämiäni menetelmiä:

Fysioterapeutti AMK, Tuki- ja liikuntaelinfysioterapia, äitiysfysioterapia sekä lantionpohjafysioterapia, Pilateskouluttaja, Pilates matto- ja laiteohjaaja, Spiraalistabilaatio -terapeutti, NLP practitioner, Footbic®-ohjaaja, Modern Nordic Walking -ohjaaja, Method Putkisto Instituutin kouluttama -ohjaaja sekä -kasvokouluohjaaja, Somatic Fysio, Graston Technique®-menetelmällä faskia- ja arvenhoitokäsittely (USA), Hyvälaatuinen asentohuimausohjaus, Rentoutusohjaus, Hoitava Hengitys® -ohjaaja