Ikääntymisen vaikutukset elimistöön

Takaisin päävalikkoon

Vanhenemisen biologiaa

Tutkijat eivät ole löytäneet yleisesti tunnustettua syytä vanhenemiseen. Normaalin vanhenemisen ja sairauksien aiheuttamien elimistön rakenteiden ja toimintojen heikkenemisen välinen raja on vielä epäselvä. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Elimistömme vanhenemismuutokset alkavat 20-30-vuotiaana. Näkyvät vanhenemismuutokset alkavat viimeistään 40-50-vuotiaana. Solujen vanhetessa ilmaantuu fysiologisia muutoksia. Solujen toiminta huononee ja osa soluista tuhoutuu. Vanheneminen etenee elimistön eri osissa eri aikaan. Voidaan kuitenkin karkeasti ajatella, että elimistön toiminnat heikkenevät noin 1% vuodessa ja sitä pidetään normaalina vanhenemisnopeutena. Vanhetessa elimistö kuihtuu, kuivuu ja rasvoittuu. On arvioitu, että noin 30-40 % sydämen, aivojen, keuhkojen, munuaisten ja lihasten soluista menetetään 80-vuoden ikään mennessä. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Biologisen vanhenemisen takana on esitetty olevan monta teoriaa: geneettinen teoria, hormonien vaikutukseen perustuva teoria, hapettumisteoria, immuuni- ja autoimmuuniteoria sekä akkumulaatioteoria, jonka mukaan ikääntyvän soluihin kertyy aineenvaihdunnan haitallisia tuotteita. Geneettisessä vanhenemisteoriassa uskotaan vanhenemisprosessin etenevän geeneihin asetetun kellon avulla. Periytyvät tekijät geeneissä johtavat soluaineenvaihdunnan sammumiseen ja täten ihmisen elinikään. (Vallejo Medina, 2006, 21)

Vanhenemiseen vaikuttavat yksittäisten solujen muutokset, solujen aineenvaihdunnan (metabolian) hidastuminen ja solunjakautumisen loppuminen. Vanhenemiseen liittyviä muutoksia nähdään DNA:ssa (tuman perintöaineessa), proteiineissa (aminohapoista koostuvat valkuaisaineet) ja lipideissä (solussa oleva rasva-aine). Hapetusteoria eli vapaiden radikaalien teoria on saanut paljon huomiota lähivuosina. Vapaita radikaaleja syntyy elimistössä koko ajan, kun hapen aineenvaihdunnan sivutuotteena happi ionisoituu. Happimolekyylin vapaat radikaalit aiheuttavat solussa keskeiset soluvauriot. Mitä enemmän elimistö happea käyttää, sitä enemmän näitä haitallisia radikaaleja syntyy. Hapen radikaalien tärkein lähde on solujen voimalat mitokondriot. Mitokondriot ovat paitsi hapen radikaalien syntymäpaikka, niin myös radikaalien aiheuttamien vaurioiden kohde. Iän myötä mitokondrioiden DNA (tuman perintöaine) vauriot lisääntyvät. Vauriot kiihtyvät erityisesti 60. ikävuodesta alkaen. (Aro, 2008.) (Vallejo Medina, 2006, 21-22)

Solun vanhenemisen nopeutta määrittää solun DNA:n korjausmekanismien kapasiteetti, joka huononee vanhetessa. Myös mitokondrion DNA:n mutaatiot lisääntyvät saman aikaisesti, jonka ajatellaan olevan osa noidankehää, jossa hapen radikaalit synnyttävät muutoksia DNA:ssa ja DNA:n muutokset lisäävät hapen radikaalien tuottoa. (Aro, 2008.)

Vapaat radikaalit ovat rakenteeltaan epävakaita kemiallisia yhdisteitä, jotka reagoivat positiivisesti varautuneiden yhdisteiden kanssa hapettaen niitä. Monityydyttymättömät rasvahapot reagoivat erityisen herkästi, joiden hapettumista eli härskiintymistä vapaat radikaalit edistävät ja antioksidantit estävät. Antioksidien lisäksi ihmisellä on elimistönsä soluissa toinenkin suojaava entsyymimekanismi, joka pyrkii eliminoimaan vapaat radikaalit ennen kuin ne ehtivät tehdä tuhojaan. Elimistössä on olemassa vielä kolmaskin vielä hienompi mekanismi, joka tunnistaa happistressin ja laukaisee suojausjärjestelmän päälle tarvittaessa. Vapaiden radikaalien tiedetään voivan vaurioittaa DNA:ta, solukalvojen rakenteita ja veren rasvoja kuljettavia liponproteiineja. Näiden eri vaikutusten välityksellä niillä arvellaan olevan merkitystä monien kroonisten sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien ja syövän synnyssä sekä mahdollisesti monissa vanhenemiseen liittyvissä tapahtumissa. Ympäristötekijät, kuten tupakansavu ja säteily tuottavat vapaita radikaaleja, mutta niitä syntyy myös elimistön normaaleissa hapetusrektioissa. (Aro, 2008.) (Vallejo Medina, 2006, 22)

Vanheneminen on kuitenkin yksilöllinen prosessi, johon vaikuttavat geneettiset tekijät sekä elintavat ja elinympäristö. Nykyisin ajatellaan, että geneettiset tekijät ovat tärkeimpiä nuoruudessa, kun taas elämäntavat ja elinympäristötekijät vaikuttavat enemmän seniorin terveyteen. Fyysistä vanhenemista ei voi estää ja sen olisikin hyvä nähdä luonnollisena osana ihmisen kehittymistä. Vanhenemista voi kuitenkin elintavoillaan hidastaa. (Vallejo Medina, 2006, 22)

Hidasta ikääntymistä

Ikääntymistä voi hidastaa terveillä elintavoilla ja vähentämällä stressiä. Näyttäisi siltä, että juuri stressin sietoon tai rasva-ainevaihduntaan liittyvät geenit olisivat merkittäviä vanhenemiseen vaikuttavia tekijöitä. Ravinnosta saatavat antioksidantit ilmeisesti vähentävät vanhenemista, tosin tästä aiheesta kiistellään yhä. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Elimistössä on runsaasti aineita, jotka toimivat antioksidantteina. Tällaisia aineita ovat esim. bilirubiini (hemoproteiinien aineenvaihduntatuote), albumiini (ovat ryhmä proteiineja) ja virtsahapon suolat (uraatit). Nämä muodostuvat enimmäkseen elimistössä, mutta osa antioksidanteista saadaan ruoan mukana. Ravinnon tärkein rasvaliukoinen antioksidantti on E-vitamiini, jota saadaan kasviöljystä, täysjyväviljasta, pähkinöistä sekä rasvaisista hedelmistä (esim. avokado). Beetakaroteenilla ja monilla muilla karoteeneilla kuten tomaatin lykopeenilla on antioksidanttivaikutusta. C-vitamiini on tunnetuin vesiliukoinen antioksidantti, jota saadaan vihanneksista ja hedelmistä. Ravinnon fenoliyhdisteet kuten flavonoidit omaavat antioksidanttivaikutusta. (Aro, 2008.)

Fyysisellä aktiivisuudella ja liikunnalla on paljon merkitystä ikäihmisen toimintakykyyn, sairauksien ehkäisyyn, itsenäiseen selviytymiseen ja elämän laadun parantamiseen. Liikunnan yhteys terveyteen on varsin selvä. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa positiivisemmin itsenäisyyden säilyttämiseen ja eloonjäämiseen niillä joiden toimintakyky on jo heikentynyt Senioreille suositellaan kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa, kuten reipasta kävelyä, vähintään 2,5 tuntia viikossa tai raskasta liikuntaa kuten hölkkää vähintään 1 tunti 15 minuuttia viikossa. Tämä kestävyysliikunta voidaan jakaa useaan liikuntakertaan viikossa. Lisäksi suositellaan nivelten liikkuvuutta ja tasapainoa ylläpitävää tai kehittävää liikuntaa. Luustolihasten voimaa ja kestävyyttä ylläpitävää ja lisäävää liikuntaa on hyvä tehdä kahtena päivänä viikossa esimerkiksi kuntosaliharjoitteluna. (Liikunnan Käypä hoitosuositus 2012) (Hirvensalo 2002)

Naisen ikääntymisen erityispiirteitä

Kuukautiset loppuvat keskimäärin 45-55-vuoden iässä, kun munasolut loppuvat. Munarakkulasolut tuottavat pääasiassa sukupuolihormoneja ja kun sukupuolihormonien tuotanto vähenee aivolisäkkeen LH:n (lutenisoiva hormoni) ja FSH:n (follikkelia stimuloiva hormoni) tuotanto lisääntyy voimakkaasti yrittäen piiskata elimistöä tuottamaan sukupuolihormoneja. Tämä piiskaaminen jatkuu naisen loppuelämän ajan. Vaihdevuosien fyysiset muutokset johtuvat pääsääntöisesti estrogeenin vähyydestä. Rinnat ja kohtu pienenevät ja emättimen ja virtsaputken limakalvo ohenee. (Haug, 1999, 505-506)

Reipas liikunta lisää estrogeenin määrää veressä vaihdevuosien aikana ja helpottaa oireita. Liikunta vilkastuttaa verenkiertoa ja auttaa kehoa sietämään paremmin kuumia aaltoja. Ääreisverenkierto paranee ja keho viilenee nopeammin. Endorfiineja vapautuu liikunnassa ja se edistää psyykkistä hyvinvointia. (Jahvanainen, 2007)

Naisen täytettyä 40-vuotta hän menettää 6-8 % luumassastaan jokaista seuraavaa kymmentä vuotta kohti. Luuston aineenvaihdunta muuttuu kaikilla naisilla menopaussin jälkeen, joka johtaa luukudoshukan lisääntymiseen ja tähän vaikuttaa juuri estrogeenituotannon hiipuminen. (Haug, 1999. 505-506)

Lihasten suorituskyky on parhaimmillaan 20-30-vuoden iässä, jonka jälkeen se alkaa vähentyä. Merkittävä väheneminen alkaa vasta 50-60-vuoden jälkeen. Naiset pystyvät tuottamaan noin 65% 20-vuotiaan maksimivoimastaan vielä 70-vuotiaana. (Koivula, Timonen 2001. 244)

Miehen ikääntymisen erityispiirteitä

Testosteronituotanto vähenee kaikilla miehillä 50-ikävuodesta alkaen. Muutos on melko vähäinen ja tiedetäänkin, että moni 70-80-vuotias mies on tullut vielä isäksi. Miesten vaihdevuodet ovat siis lievemmät kuin naisten. Miesten luukudos alkaa vähentyä myös 40-vuotiaana, mutta vain 2-3 % vuosikymmenessä. Miesten luumassa on jo alunperinkin suurempi kuin naisten. Näistä syistä luunmurtumat ovat harvinaisempia ikääntyneillä miehillä, kuin naisilla. (Haug, 1999. 506)

Lihasten suorituskyky on parhaimmillaan 20-30-vuoden iässä, jonka jälkeen se alkaa vähentyä. Merkittävä väheneminen alkaa vasta 50-60-vuoden jälkeen. Miehet pystyvät tuottamaan noin 80% 20-vuotiaan maksimivoimastaan vielä 70-vuotiaan. (Koivula, Timonen 2001. 244)

Kehon rakenne ja koostumus

Vartalon pituus lyhenee 40-ikävuodesta alkaen ja se kiihdyttää vauhtiaan 60-ikävuodesta alkaen niin, että lyhentymistä tapahtuu noin 2 cm 10 vuodessa. Vartalon pituuden lyheneminen johtuu ryhdin muutoksista, luiden kalkkikadosta, selkärangan nikamavälilevyjen kokoon painumisesta ja reisiluun kaulaosan kulman muutoksista lantioon nähden. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Paino nousee 25-ikävuodesta 50-ikävuoteen lähinnä lisääntyneenä rasvan määränä. Tämän jälkeen paino ei välttämättä enää nouse, koska luun- ja lihaskudoksen määrä vähenee. Ikääntymisen myötä rasvakudos näyttäisi lisääntyvän juuri vatsan alueella niin naisilla kuin miehilläkin. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Senioreille suositellaan suurempaa painoindeksiä (24–29 kg/m2) kuin työikäisille. Pienestä ylipainosta voi olla ikääntyneen terveyden kannalta jopa hyötyä. On kuitenkin tärkeää, että seniori on hyväkuntoinen eikä paino haittaa toimintakykyä. (Hakala 2012)

Luuston kunto

Luun rakenne kuva

Koko eliniän luusto uudistuu niin, että vanhaa luuta poistuu ja uutta rakentuu tilalle. Luun mineraalikato alkaa noin 40-vuotiaana ja jatkuu loppuelämän ajan. Miesten luumassa vähenee noin 0.5% ja naisten 1% vuodessa. Naisilla luukatoa eli osteoporoosia esiintyy miehiä enemmän. Naiset menettävät elämänsä aikana hohkaluusta noin 50% ja kuoriluusta noin 30%, kun miehet menettävät hohkaluusta 30% ja kuoriluusta 20%. Luukudosta on siis kahta eri tyyppiä kuoriluuta ja hohkaluuta. Kaikkien luiden pintaosat sekä pitkien luiden varret ovat kuoriluuta. Hohkaluuta ovat luiden päät, nikamat ja luiden sisäosat. Hohkaluu on rakenteeltaan pesusienimäistä ja kuoriluu on tiivistä. Luissa on myös luuydintä, joka on orgaanista elävää ainesta. Luista noin yksi kolmasosa on luuydintä. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.) (Vallejo Medina, 2006, 22)

Osteoporoosi näyttäisi liittyvän estrogeenin tuotannon vähenemiseen, riittämättömään ravitsemukseen ja liikunnan puutteeseen. Lisäksi tupakointi ja runsas alkoholin käyttö vähentävät luun mineraalipitoisuutta. Ihminen lyhenee, kun luinen ranka heikkenee. Kun ranka heikkenee, ihminen lyhenee. Lyheneminen voi alkaa jo 40-vuotiaana ja kiihtyä 60-ikävuoden jälkeen, jolloin lyhentymistä tapahtuu noin 2cm kymmenessä vuodessa. Myös ryhti saattaa huonontua. Liikuntaa aktiivisesti harrastavilla ikäihmisillä voi luiden mineraalitiheys olla jopa 50% suurempi, kuin saman ikäisellä väestöllä keskimäärin. Kohtuullisella liikunnalla, 1-2kertaa viikossa, saadaan ylläpidettyä mineraalivarastoja. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.) (Vallejo Medina, 2006, 22)

Nivelet

Vanhetessa nivelnesteen määrä vähenee ja sidekudoksen määrä nivelessä lisääntyy, mikä aiheuttaa rajoituksia nivelen liikelaajuuksissa. Liikelaajuuden rajoituksien takia ikäihmiset saattavat joutuvat luopumaan heille tärkeistä toiminnoista. Liikelaajuuksia saadaan pidettyä yllä aktiivisella liikkuvuusharjoittelulla. Vahvat lihakset nivelen ympärillä antavat tukea nivelelle. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Verenkiertoelimistö

Sydämen maksimisykkeen aleneminen, iskutilavuuden pieneneminen ja sydänlihaksen supistumiskyvyn heikkeneminen ovat suurimmat muutokset ikääntyneen sydämessä. Maksimisykkeen voi karkeasti laskea 220 miinus oma ikä vuosina. (esim. 220-70=150)

Verisuonten seinämien elastisuus vähenee ja ääreisverenkierto huononee. Myös verenkierto eri elimiin vähenee, jota lievästi kohonnut systolinen (yläpaine) verenpaine korvaa. Nämä sydämen ja verenkiertoelimistön ikääntymismuutokset vähentävät sydämen toimintakykyä ja rajoittavat fyysistä suosituskykyä. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.) (Kaikkonen, 2001. 219)

Hengityselimistö

Hengitystoimintaan vaikuttavat vanhenemismuutokset ovat keuhkojen pinta-alan pienentyminen, rintakehän elastisuuden aleneminen ja hengityslihasten voiman heikkeneminen. Keuhkorakkuloiden pinta-ala pienenee noin 10-20 % 70-ikävuoteen mennessä. Keuhkojen hiussuonitus vähenee, joka vaikuttaa keuhkojen ilmanvaihtoon. Keuhkojen ja verenkiertoelimistön yhteistyö määrää, kuinka tehokkaasti happi kulkeutuu kudoksiin. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.) (Kaikkonen, 2001. 219)

Lihasvoima

Lihasten suorituskyky on parhaimmillaan 20-30-vuoden iässä, jonka jälkeen se alkaa vähentyä. Merkittävä väheneminen alkaa vasta 50-60-vuoden jälkeen. Ikääntyessä lihasmassa vähenee hormonitoiminnan hiipumisen myötä, sidekudoksen määrä lisääntyy, kun erilaisia kuona-aineita kasaantuu lihassoluihin sekä rasvan määrä solussa lisääntyy. Miehet pystyvät tuottamaan noin 80% 20-vuotiaan maksimivoimastaan vielä 70-vuotiaan ja naiset 65%. Maksimivoima heikentyy 50-ikävuodesta alkaen noin 1 % vuosivauhtia ja 65-ikävuoden jälkeen noin 1.5 – 2 % vuodessa. Muutoksia tapahtuu myös lihasten nopeassa voimantuottotehossa (voima x liikenopeus), jonka on havaittu heikentyvän 65-ikävuoden jälkeen jopa 10 – 30 % maksimivoimaa enemmän. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Ikääntyneiden lihasheikkouksiin vaikuttavat ikääntymisen lisäksi myös monet pitkäaikaissairaudet, lääkitys, hermoston ja hormonitoiminnan muutokset, lihasten käyttämättömyys ja aliravitsemus. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Etenkin vuodelepo heikentää lihasvoimia nopeasti. Lihasvoimien heikentyminen tapahtuu eri tahtiin eri lihaksissa. Alaraajojen lihasvoima näyttäisi vähentyvän enemmän kuin yläraajojen voima. Tämä johtuu siitä, että alaraajojen käyttö vähenee suhteessa yläraajojen käyttöön enemmän. Moni arjen askare voi olla ikääntyneelle hänen maksimisuorituksensa. (Koivula, Timonen 2001. 244)

Ikääntyneen lihasvoiman muutokset ovat saman tyyppisiä kuin nuorilla liikkumattomilla eli onkin pohdittu, että muutokset johtuisivatkin myös ikääntyneillä pitkälti liikkumattomuudesta. Eräässä tutkimuksessa on osoitettu, että ikänsä voimaharjoitteita tehneet miehet ovat lihasten muodoiltaan vanhanakin nuorten kaltaisia. Kun taas kestävyyslajeja tehneiden lihaksisto surkastuu samalla tavalla kuin muidenkin ikäihmisten. Kestävyysharjoittelu on monella tavalla hyödyllistä, mutta se ei pidä lihaksia nuorekkaina eikä estä lihasvoimien heikkenemisen aiheuttamia ongelmia. (Koivula, Timonen 2001. 244)

Kestävyys

Aerobinen kestävyys pienenee noin 1% vuodessa 20-30 ikävuoden jälkeen. Vanhetessa sydämen supistusvoima vähenee, ja sen seinämät jäykistyvät. Suuret valtimot jäykistyvät ja ikääntyneen maksimisyke pienenee ja etenkin yläpaine kohoaa. Lihaksissa hiussuonten määrä vähenee, jolloin hapen saanti heikentyy ja palautumiseen kuluu enemmän aikaa kuin aiemmin. (Koivula, Timonen 2001. 244) (Vuori 2010)

Hyvä kestävyyskunto pienentää merkittävästi kuolleisuusriskiä sydän- ja verisuonitauteihin 60-vuotta täyttäneillä. Hyvänä kestävyyskuntona pidetään sellaista, että pystyy kävelyyn vauhdilla 5-6 km/tunnissa ainakin 20 minuutin ajan.

Ikääntyneillä, jotka ovat säilyttäneet kestävyysharjoittelun elämässään, on suorituskyvyn aleneminen puolta vähäisempää kuin niillä, jotka eivät sitä ole säilyttäneet. (Kaikkonen, 2001. 219)

Nopeus

Nopeiden lihassolujen määrä vähenee ikääntyessä nopeammin kuin hitaiden lihassolujen määrä. Myös ääreishermoissa ja hermo-lihasliitoksissa tapahtuu rappeutumista. Käskyjen kulkeutuminen hermosolusta toiseen heikkenee, koska hermosolujen liitosalueilla toiminta heikkenee. Hermojen johtonopeus putoaa, mikä näkyy reaktioaikojen pitenemisenä. (Salmelin. 2001. 300) (Koivula, Timonen 2001. 244)

Hermosto

Hermosto on tärkeä säätelyjärjestelmä ja siinä tapahtuvat muutokset vaikuttavat koko kehoon. Autonomisen hermoston toiminta vaimenee iän myötä. Autonominen hermosto säätelee sisäelinten toimintoja, pitää yllä homeostaasia eli kudosnesteiden tasapainotilaa ja auttaa elimistöä sopeutumaan stressiin. Stressin sieto ja stressistä palautuminen huononee ikääntyessä. Seniori kestää nuoria huonommin kuumuutta, kylmää, fyysistä rasitusta, hapenpuutetta, sairauksia ja vaikeita traumoja. (Vallejo Medina, 2006, 22)

Asennonhallinta

Ikäihmisten mielestä tasapaino-ongelmat ovat niitä arkea eniten rajoittavia asioita. Heikentynyt asennonhallinta lisää riskiä kaatua. Kehon asennon hallintaan osallistuvat keskushermosto, hermolihasjärjestelmä, tuki- ja liikuntaelimistö, sisäkorvan tasapainoelin, näkö, mekaaninen tuntoaisti ja asento- sekä liiketunto. Tasapainon hallinta tapahtuu ennakoivien sekä palautetta antavien mekanismien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että eri aistitoimintojemme avulla kehomme ohjaa liikkeistä mahdollisemman tarkoituksenmukaisia. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Asennonhallintaan vaikuttavat motoriset ominaisuudet, jotka voidaan jakaa reflekseihin, automaattiseen hallintaan ja tahdonalaiseen kontrolliin. Refleksit ovat näistä nopeimpia ja toistuvat samanlaisina lihasten aktivoitumismalleina, jotka tapahtuvat selkäydintasolla. Automaattinen hallinta on refleksejä hiukan hitaampia koordinoituja lihasten aktivoitumismalleja, joita voidaan muutella eri tilanteisiin sopiviksi. Automaattista hallintaa ohjaa aivoissa aivorunko ja aivokuoren alainen osa. Tahdonalaisen kontrollin vaihtoehtoja on lähes rajattomasti ja ne tuotetaan aivojen aivorungon ja ylemmän aivotason ohjausta ja on näistä kolmesta hitain tapa tuottaa liikettä. Ikääntyessä motoriikassa sekä aistitoiminnoissa tapahtuu asennonhallintaa heikentäviä muutoksia. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Ikääntyessä erityisesti alaraajojen lihasten voima heikkenee sekä voimantuottonopeus huononee ja tämä vaikuttaa tasapainon hallintaan. Myös nivelten liikelaajuuksien pieneneminen, selkärangan jäykistyminen, etukumara asento vaikuttavat tasapainoon negatiivisesti. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Sisäkorvan tasapainoelin jaetaan kaarikäytävien muodostamaan järjestelmään ja tasapainokiviin. Kaarikäytävien muodostava järjestelmä aistii pään liikkeiden kiihtyvyyksiä ja hidastuvuuksia. Tasapainokivet kertovat tietoa pään asennosta suhteessa painovoimakenttään. Näissä molemmissa rakenteissa tapahtuu ikääntyessä muutoksia. Näköaistissa tapahtuu myös muutoksia ikääntyessä ja se vaikuttaa asennonhallintaan. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Kosketus- ja asentoaisti vaikuttavat oleellisesti tasapainoon. Aistisoluja sijaitsee nivelissä, jänteissä, nivelsiteissä, lihaksissa, ihonalaisessa kudoksessa ja iholla ja ne aistivat lihasten ja ihon tilaa, jännitystä, venytystä, supistumista, painetta, lämpötilaa, kipua sekä nivelten asentoja. Näistä kehittyy tieto kehon eri osien suhteesta toisiinsa nähden ja tieto esimerkiksi alustan laadusta, nämä tiedot ovat oleellisia sopivien motoristen liikkeiden tekemiseksi. Aistisolujen toiminta heikkenee joka hankaloittaa tasapainon säilyttämistä. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Keskushermoston rooli korostuu iäkkäiden henkilöiden asennonhallinnassa ja sillä onkin merkittävämpi rooli kuin muutoksilla, jotka tapahtuvat yksittäisissä säätelyjärjestelmissä. Ikääntyneillä suorituskyky heikkenee erityisesti mitä monimutkaisemmasta keskushermoston toiminnasta on kysymys. Esim. kaatumisriski on suurempi niillä ikäihmisillä, joilla on vaikeuksia kävellä ja puhua samanaikaisesti. Tasapaino alkaa heikentyä kiihtyen noin 60-vuoden iästä alkaen. Tasapainokyky on kuitenkin parempi fyysisesti aktiivisilla ikääntyneillä, kuin passiivisilla. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Monet sairaudet lisäävät tasapaino hankaluuksia. Näitä sairauksia on esim. aivoverenkiertohäiriöt, Parkinsonin tauti, diabetes ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivat. Monet lääkkeet vaikuttavat tasapainoon sitä huonontaen. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Ikääntyneillä henkilöillä voidaan parantaa tasapainoa ja asennonhallintaa hyvin suunnitellulla harjoitusohjelmalla. Harjoitusohjelmassa olisi hyvä olla harjoitteita jotka harjoittavat asennonhallintaan vaikuttavia elinjärjestelmiä. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Havaintomotorinen kyvykkyys

Havaintomotoriikalla tarkoitetaan prosessia, jossa henkilö kerää eri aistielintensä avulla havaintoja ympäristöstä ja toiminnastaan. Henkilö käsittelee, valikoi ja yhdistää näitä tietoja aikaisemman tiedon perusteella, jotta voi valikoida ja käynnistää kuhunkin tilanteeseen sopivat liikkeet. Kyseessä on jatkuvan havainnoinnin ja liikkeiden tuottamisen sekä kontrolloinnin kehä, jonka seurauksena syntyy tarkoituksenmukaista liikettä. Ikääntyneillä havaintomotorisen järjestelmän toiminnan heikkeneminen on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen syy päivittäisten perustoimintojen rajoittumiseen. Havaintomotoristen toimintojen kuten reaktioajan, seisomatasapainon ja lihasvoiman uskotaan selittävän 75-vuotiailla noin 40% maksimaalisen kävelynopeuden vaihteluista ja yli 80-vuotiailla miehillä jopa yli 50% portaiden nousussa ilmenevästä vaihtelusta. Reaktioaika hidastuu kiihtyvästi 50. ikävuoden jälkeen. Mitä monimutkaisemmasta tehtävästä on kysymys sitä enemmän tehtävä hidastuu iän mukana. Ikääntymiseen liittyvä yleinen hidastuminen näyttäisi johtuvan onnistuneeseen suoritukseen suoristusnopeuden kustannuksella. Toimintoja hidastamalla henkilö varmistaa turvallisen suorituksen. Harjoittelulla on ikäihmisten suoritusnopeutta saatu parantumaan, mutta he eivät kykene samoihin suorituksiin kuin nuoret. Keskushermostossa on koko ajan ns. taustakohinaa, joka johtuu aivoihin jääneen aikaisempien signaalien jälkivaikutuksesta. Iän myötä kyky erottaa relevantteja signaaleja taustakohinasta heikkenee, joka aiheuttaa havaintomotoristen toimintojen hidastumista. Havaintomotorista hidastumista on selitetty myös yleisenä signaalien heikentymisenä, joka johtuu muutoksina aistielimissä, aivosolujen vähentymisenä tai sydän- ja verenkiertoelimistön sekä biokemiallisten ikämuutosten vaikutuksista vähentyneiden aivosolujen toimintaan. Keskushermoston hermosolujen johtumisnopeus heikkenee myös iän myötä. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.136-157)

Kuulo

Noin 25-30% eläkeikäisistä kärsii huonontuneesta kuulosta. Ikääntyessä ensin tulee ongelmia korkeiden äänien kuulemisissa, joka johtuu sisäkorvan simpukan karvasolujen surkastumisesta. Heinäsirkkojen sirityksen kuulemisen vaikeus on tyypillinen esimerkki siitä. Muutoksen korkeiden äänien kuulemisessa alkaa jo 20-30-vuoden iässä. Joillakin luonnonkansoilla ei ole merkittävää kuulon huononemista todettu juurikaan, joten luultavasti ravitsemus ja ympäristön melu vaikuttavat kuulon muutoksiin ikääntymistä enemmän. Kuulon heikkeneminen johtuu kuuloelimien ja aivoihin vievien hermoratojen rappeutumisesta tai melun aiheuttamista vaurioista. Konsonanttien kuuleminen vaikeutuu ja erityisesti s:n ja t:n erottaminen vaikeutuu. Taustamelu heikentää puheen kuulemista entisestään. Myös äänen tulosuuntaa voi olla vaikea aistia ja se voi lisätä vaaratilanteita liikenteessä. Vanhuuden huonokuuloisuus on symmetristä ja molemminpuolista ja se pahenee iän myötä, mutta etenee niin hitaasti ettei seniori sitä itse yleensä huomaa. (Vallejo Medina, 2006, 23) (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Näkö

Ensimmäinen ja tavallisin näköaistin vanhenemismuutos on se, että ei pystytä tarkentamaan näköä lähietäisyydelle ja lukulaseilla pystytään helpottamaan tilannetta. Toinen merkittävä ikääntymiseen liittymä muutos silmässä on hämäränäön huonontuminen. Silmä ei pysty mukautumaan yhtä nopeasti, kuin nuoren silmä olosuhteiden muutoksiin. Nämä muutokset alkavat 40-50-vuotiaana ja usein 50-vuoden iässä muutokset lisääntyvät merkittävästi. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Seniorin heikentynyttä näköä voidaan parantaa lisäämällä valoa. 70-vuotias tarvitsee näkemiseen kaksi kertaa niin paljon valoa kuin 40-vuotias. Mustuainen pienenee ja mykiön valonläpäisykyky huononee ikääntyessä ja siksi tarvitaan lisää valoa. Valo leviää epätasaisesti läpäistessään vanhuuttaan kellastuneen mykiön ja siksi ikääntynyt häikäistyy kirkaista valoista nuorta helpommin. Tottuminen hämärässä näkemiseen vaatii pidemmän totutteluajan iän karttuessa. Näköärsykkeen käsittely hidastuu ja lisäksi näkökenttä kapeutuu vanhetessa.

Ikääntyneillä näköinformaation käsittely on hitaampaa kuin nuorilla. Näköä saattavat heikentää myös erilaiset silmäsairaudet kuten harmaa- tai viherkaihi ja silmänpohjan rappeuma. Näön merkitys tasapainon säätelyssä lisääntyy ikääntyessä. Ilmeisesti näkökyvyn avulla olisi mahdollista kompensoida muiden aistien heikkenemistä. (Pajala, Sihvonen, Era, 2008. s.138.) (Vallejo Medina, 2006, 23)

Muisti ja oppiminen

Ikääntymisen myötä aivoissa tapahtuu monenlaisia muutoksia. Hermosolujen vähenemisestä johtuen aivokuori ohenee, aivojen tilavuus ja paino pienenevät ja aivoihin kertyy kuona-aineita kuten amyloidia ja lipofuskiinia. Henkisiin toimintoihin näillä normaalin vanhenemisen muutoksilla on kuitenkin vain vähän vaikutusta. Vanhalla iällä aivotoiminnat hidastuvat jonkin verran, esim. asioiden mieleen palauttaminen kestää kauemmin ja myös useaan yhtäaikaiseen asiaan keskittyminen vaikeutuu. (Sulkava 2010)

Aivot heikkenevät, jos niitä ei käytetä. On hyvä, jos ikääntyneellä on aivoja treenaavia harrastuksia kuten: kuorolaulu, musiikki, matkailu, kulttuuritilaisuudet, lukeminen, ristikot, sudokut, korttipelit, tietokoneen käyttö ja bingo. Muiden ihmisten säännöllinen tapaaminen tekevät aivoille myös hyvää. (Sulkava 2010)

Television katsominen voi olla passivoivaa. Yksin asumiseen voi liittyä riskejä jäädä omiin oloihin ja olla yksinäinen. Yksipuolinen ja niukka ravitsemus voi aiheuttaa alipainoa. Fyysisen heikkouden lisäksi huono ravitsemus voi aiheuttaa masennusta ja henkistä lamaantumista. Janontunne vaimenee ikääntyessä ja tämä altistaa elimistön nestetasapainon häiriöille. Näitä häiriöitä on mm. sekavuus ja jalkojen kantamattomuus. Suuret alkoholiannokset ovat haitallisia ikääntyville aivoille, mutta pieni määrä alkoholia (esim. pieni lasi punaviiniä tai ruokalusikallinen konjakkia illalla) voi suojata aivoverisuonia. Kahvi aktivoi ja saattaa jopa vähentää dementiariskiä. (Sulkava 2010)

Monet lääkkeet aiheuttavat keskushermostohaittavaikutuksia. Henkisiä voimavaroja voivat heikentää mm. rauhoittavat lääkkeet, nukahtamislääkkeet, vahvat kipulääkkeet, virtsankarkailuun käytettävät lääkkeet ja kortisonilääkkeet. Sydämen vajaatoiminnan hoitoon käytettävät lääkkeet voivat laskea verenpaineen niin alas, että ikääntynyt alkaa kaatuilla, eikä juuri jaksa olla pystyasennossa. (Sulkava 2010)

Lääkityksen kokonaisarvio olisi hyvä tehdä tutun lääkärin toimesta vähintään kerran vuodessa. Tavoite on, että ikäihmisellä on vain välttämättömät lääkkeet käytössä. Vanhenemisen aiheuttaman munuaistoiminnan heikkenemisen vuoksi 80-vuotiaan ihmisen lääkeannokset ovat vain puolet keski-ikäisen annoksista. (Sulkava 2010)

Makuaisti

Erityisesti karvaan ja happaman maistaminen heikkenee. Myös suolaisten ja makeiden makujen aistiminen huononee. Elimistön lieväkin kuivuminen heikentää maku- ja hajuaistia. Makuaistia heikentävät myös syljen erityksen vähentyminen, lääkitykset, hajuaistin heikentyminen. Syöminen saattaa vähentyä ja yksipuolistua, kun ruuasta ei enää nautita samalla tavalla kuin nuorempana. (Vallejo Medina, 2006, 24)

Hajuaisti

Naisten hajuaisti on keskimäärin parempi kuin miesten. Ikääntyessä hajuaisti saattaa heikentyä, koska hajuepiteelin reseptorisolujen määrä vähenee ja ne uusiutuvat hitaammin kuin nuorena. Hajumuisti on tarkka ja osa tuoksuista voi tuoda mieleen muistoja vuosikymmenienkin päästä. (Blomgren 2012)

Ruuansulatuskanava

Ruuansulatuskanavan rakenne ja toiminta muuttuu vanhetessa. Suun kuivuminen on yleistä mikä johtuu tavallisesti sairauksista, lääkkeistä ja mahdollisesta tupakoinnista. Syljen eritys ei vähene, mutta syljen viskositeetti huononee, jonka takia sylki puhdistaa ja huuhtoo suuta huonommin, josta johtuu hampaiden vaurioitumista. (Vallejo Medina, 2006, 24)

Ruokatorven liikkeet hidastuvat ja tämä hankaloittaa ruuan nielemistä. Refluksitauti on myös yleinen. Tässä taudissa vatsahapot nousevat ylös ruokatorveen heikentyneen alemman sulkijalihaksen ansiosta aiheuttaen närästystä. Ärtynyt ruokatorvi voi kouristella, mikä aiheuttaa rintakipuja. (Vallejo Medina, 2006, 24)

Mahalaukun hapon eritys saattaa vähentyä ja se aiheuttaa mahan tyhjenemisen hidastumista, josta seuraa että kylläisyyden tunne tulee entistä nopeammin. Myös suolen toiminta usein hidastuu, josta on seurauksena ummetus. (Vallejo Medina, 2006, 24)

Muuta kiinnostavaa

Kronologisella iällä ilmaistaan ihmisen tarkkaa kalenteri-ikää. Biologinen ikä viittaa fyysiseen toimintakykyyn, joka voi vaihdella samanikäisillä. Sosiaalinen ikä määrittyy yhteisöllisesti eli sen perusteella, minkä ikäistä kussakin historiallisessa ajassa ja kulttuurissa pidetään nuorena, keski-ikäisenä tai vanhana. Sitä voi tarkastella iän mukaisena pukeutumisena, paikkoina, elämäntapoina ja -tyyleinä. Persoonallinen ikä tarkoittaa yksilön itse määrittelemää ikää. Subjektiiviseen ikään kuuluu henkilökohtainen kokemus, tietoisuus omasta minuudesta, itseymmärrys ja minän eheys. (Suominen, 2001)

LÄHTEET:
Aro Antti, 2008, Terveyskirjasto Antioksidantit. (Luettu 25.5.2012)

Blomgren Karin 2012, Hajuaistin häiriöt. Terveyskirjasto. www.terveyskirjasto.fi (Luettu 21.11.2013)

Hakala Paula. 2012. Ikääntyneiden ravitsemus. Terveyskirjasto. www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01086 (Luettu 21.11.2013)

Haug Egil, Sand Olav, Sjaastad Oysten V, Toverud Kari C. 1999, Ihmisen fysiologia, WSOY.

Hirvensalo Mirja, 2002, Väitös. Physical activity in old age – significance for public health and promotion strategies. Jyväskylän yliopisto

Jahvanainen Marika, 2007, Terveyskirjasto. Vaihdevuodet. (Luettu 25.5.2012)

Liikunnan Käypä hoitosuositus. 2012. www.kaypahoito.fi (Luettu 21.11.2013)

Pohjolainen Pertti, Fysiologinen vanheneminen, Ikäinstituutin julkaisu. (Luettu 20.4.2012)

Sulkava Raimo, 2010, Aivojen onnistunut vanheneminen. http://www.mehilainen.fi/aivojen-onnistunut-vanheneminen (Luettu 5.6.2012)

Suominen Merja ym. 2001, Ikääntyvien liikunta, terveys ja toimintakyky. Gummerus Kirjapaino Oy.

Heikkinen, Rantanen (toim.) 2008, Gerontologia. Duodecim, Otavan kirjapaino Oy.

Vallejo Medina A, Vehviläinen S, Haukka U-M, Pyykkö V, Kivelä S-L. 2006. Vanhustenhoito. WSOY.

Vuori Ilkka. 2010. Ikääntymiseen liittyviä fysiologisia muutoksia ja liikunta. Käypä hoito suositus. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli (Luettu 21.11.2013)

Voimmeko auttaa?